Jonkin aikaa sitten asetettiin haaste neulebloggaajille: Mitä neulominen on tuonut elämääsi?

Minulle neulominen on tarpeellista vastapainoa työlle. Tutkijan työssä harvoin näkee konkreettisia työn tuloksia ja onnistumisen elämyksetkin alallani ovat vielä harvassa, sillä Suomessa kyseisen alan tutkimus on vielä alkutekijöissään. Neuloessa näen heti työn jäljen ja saan myös ystäviltäni positiivista palautetta töistäni. Neulomisen avulla pystyn nollaamaan pääni ja rentoutumaan työpäivän jälkeen. Ja itsekkäästi ajatellen, onhan aika, jonka käytän neulomiseen, minun omaa aikaani, jolloin kukaan ei vaadi minulta mitään. Tämän päivän hektisyyden keskellä tuollainen luppoaika on luksusta.

Vastahaasteena kyseltiin myös neulomiseen liittyviä päähänpinttymiä, niistä en osaa oikein sanoa. Minä kun en ota neulomista kovin vakavasti ja puikkojen kilistely toimiikin kohdallani lähinnä terapiana kaiken kiireen keskellä. Neulon niin monta työtä kerrallaan, kun huvittaa. Kaikkia en aina saa valmiiksi, mutta ei se minua haittaa. Tärkeintä on, että aina on jotain kivaa tekemistä.

Tehdäänpä vielä tilannekatsaus töiden edistymiseen. Punaisista villasukista sain toisen valmiiksi, toista ei huvita yhtään aloittaa. Enkä taida aloittaakaan, teen sitten kun huvittaa. Siitä kummitytön villapaidasta on hihat ja kaarroke tekemättä. Nyt näyttää, että siitä tulee aika paksu. Sopisi paremmin Siperian pakkasiin kun tänne Suomen keleihin. Mutta katsotaan nyt valmistuuko villapaita ajoissa, vai ehtiikö kummityttö kasvaa jo ohi paidastaan. Aloitin myös helmineuleista, hupullista villatakkia Woolista, kokoa vauva. Vauvanvaatteita on hauska tehdä, kun ne ovat pieniä, enkä ehdi kyllästyä niihin ennen töiden valmistumista.

Tällaisia juttuja tällä kertaa, Heiduli